Oma elämäntapamuutos johti valmentamaan muita tekemään saman perästä

Siinä missä olen julkaissut valmennettavieni tarinoita ja onnistumisia elämäntyylien muutoksessa, tuntuisi väärältä olla kertomatta omaani, ja toisaalta haluan olla varoittava esimerkki. Olen lapsuudessani ollut tyttö, joka tykkäsi pelata joukkuelajeja kuten salibandya, pesäpalloa ja koripalloa. Minun bravuurini oli yleisurheilun puolella 800 metriä – rakastin sitä taistelua oman kestävyyteni rajoissa. Koko yläaste meni siis kirjaimellisesti juostessa treenistäContinue reading “Oma elämäntapamuutos johti valmentamaan muita tekemään saman perästä”

Ikä: Fysiologinen fakta, Mielentilan voima

Ikää tänä vuonna tulee jo 42-vuotta. Se pistää miettimään mitä kaikkea sitä onkaan jo kokenut elämänsä aikana. Tulee mieleen monet sukupolvikokemukset, jotka on päässyt (joutunut) kokemaan.  Yritin miettiä mahdollisimman pitkälle kokemuksia ja päädyin niinkin kauas yhteiskunnallisissa asioissa kuin markan devalvaation muistamiseen vuonna 1991.Vaikka en silloin täysin ymmärtänyt sen merkitystä, muistan elävästi Kemijärvellä lumenveistokilpailun yhden teoksen,Continue reading “Ikä: Fysiologinen fakta, Mielentilan voima”

Uusi vuosi ja uudet haasteet

Pohjana tälle uuden vuoden postaukselle toimii ongelma, jonka luulin olevan mahdoton ylittää. Kirjoittelin jäätävän kivuliaasta imetyksestä somessa kuopuksen ollessa 5 viikon ikäinen. Haettuani apua imetykseen toinen puoli tuli kivuttomaksi 8 vkon ja toinen 12 vkon kohdalla. Jälkikäteen en tajua miten pystyin siihen. Välillä en kyllä pystynytkään muutoin kuin kivusta huutaen. Olen miettinyt avasinko itseäni liikaaContinue reading “Uusi vuosi ja uudet haasteet”

CrossFitin turvallisuus

Otetaanpa pohdintaan CrossFitin turvallisuus. Vanhempainvapaalla ehtii kaikkea pohdiskella ja tää on yksi niistä. Tekstistä tuli loppujen lopuksi kuin oppari, joka lähtee rönsyilemään aiheesta. Mutta koska kaikki liittyy kaikkeen, niin otin rönsyilitkin mukaan. Syy miksi tämä aihe on pyörinyt mielessä on se, että CrossFit valmentajana tunnen, että minulla on vastuu myös puhua turvallisuudesta, eikä lakaista 8.8.2024Continue reading “CrossFitin turvallisuus”

Uskallatko unelmoida?

Suomen Mielenterveys ry julkaisi instassa postauksen YK:n Onnellisuuden päivänä 20.3, joka sai minutkin miettimään unelmiani.  Koska viimeksi olet pohtinut unelmiasi? Mieti sitä hetki.  Itse pohdin niitä vastikään, mutta en osannut heti nimetä muuta kuin kisaamisen CrossFitissä. Onhan sekin unelma, mutta minusta tuntuu, ettei se ole “kunnon” unelma, sellainen jolla parantaa maailmaa. Ehkä olisikin hyvä laittaaContinue reading “Uskallatko unelmoida?”