Aloitin omalla toiminimellä työt vuonna 2020. Sitä ennen olin tehnyt osuuskunnan kautta alihankintatöitä vuodesta 2019. Yrittäjyyteni alkutaival on ollut melkoinen karuselli. Vuonna 2020 pandemia pakotti keksimään luovia ratkaisuja siihen, miten rahaa saatiin kassaan. Totta puhuen tulot putosivat, koska esimerkiksi yritysasiakkaiden tunnit loppuivat, kun ihmiset jäivät kotiin karanteeniin. Silloin veimme treenitunteja ulos aina kun se oliContinue reading “Sinnikkyys yrittäjyydessä: Oppeja matkaltani”
Tag Archives: elama
Ikä: Fysiologinen fakta, Mielentilan voima
Ikää tänä vuonna tulee jo 42-vuotta. Se pistää miettimään mitä kaikkea sitä onkaan jo kokenut elämänsä aikana. Tulee mieleen monet sukupolvikokemukset, jotka on päässyt (joutunut) kokemaan. Yritin miettiä mahdollisimman pitkälle kokemuksia ja päädyin niinkin kauas yhteiskunnallisissa asioissa kuin markan devalvaation muistamiseen vuonna 1991.Vaikka en silloin täysin ymmärtänyt sen merkitystä, muistan elävästi Kemijärvellä lumenveistokilpailun yhden teoksen,Continue reading “Ikä: Fysiologinen fakta, Mielentilan voima”
Uusi vuosi ja uudet haasteet
Pohjana tälle uuden vuoden postaukselle toimii ongelma, jonka luulin olevan mahdoton ylittää. Kirjoittelin jäätävän kivuliaasta imetyksestä somessa kuopuksen ollessa 5 viikon ikäinen. Haettuani apua imetykseen toinen puoli tuli kivuttomaksi 8 vkon ja toinen 12 vkon kohdalla. Jälkikäteen en tajua miten pystyin siihen. Välillä en kyllä pystynytkään muutoin kuin kivusta huutaen. Olen miettinyt avasinko itseäni liikaaContinue reading “Uusi vuosi ja uudet haasteet”